Tarina

Hailuoto lumi ja jää Hailuoto lumi ja jää Hailuoto lumi ja jää

Rakkaus luovuuteen ja käsillä tekemiseen eri muodoissaan on kantanut minua elämäni ajan. Lapsena kirjoitin mielelläni runoja ja tarinoita äitini vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Koulussa lempiaineitani olivat kuvaamataito, puukäsityö ja äidinkieli. Kaikenlainen askartelu ja nikkarointi on aina ollut sydäntäni lähellä.

Lukioaikana haaveilin korusepän ja valokuvaajan ammateista, mutta elämä kuljetti minut kauppaopistoon. Olen tehnyt paljon erilaisia myyntiin ja taloushallintoon liittyviä työtehtäviä, yrittäjyyttäkin kokeilin vaatekutsujen muodossa, mutta tekemisestä on puuttunut intohimo. Olenkin välillä miettinyt mikä minusta tulee isona.

Muutama vuosi sitten kolmannen lapseni syntymän jälkeen huomasin selvän muutoksen. Kaipasin pitkän tauon jälkeen luovaa suunnittelua ja käsillä tekemistä, joka inspiroi minua kokeilemaan erilaisten medaljonkikorujen tekemistä joululahjoiksi. Sen jälkeen testasin ihan erilaista materiaalia, nimittäin betonin työstämistä koriste- ja käyttöesineiksi. Ja taas oli joululahjat valmiina 😀 Ensimmäinen lusikkakorukurssi, jonne ilmoittauduin, alkoi keväällä 2016. Sen jälkeen korukursseja on ollut useita, jokaisella kurssilla olen oppinut jotain uutta.

Halusin yritykselleni luontoaiheisen nimen, koska Suomen luonto on niin kaunis ja inspiroiva. Näin syntyi Huurre Design. Aiheet koruihini syntyvätkin usein luonnosta; kaunis lehti, upean värinen taivas, jään pinta, lumisade, auringonlasku… Korujani luonnehtii uniikkius, ekologisuus, kestävyys ja ajattomuus. Käsin tekemällä kunnioitan perinteitä ja annan käytöstä poistetulle materiaalille uuden elämän.

Keväällä 2018 perustin verkkokaupan, elämäni ensimmäisen. Samalla aloitin yhteistyön Ossuuskunta AittaPuttiikin kanssa, jossa olen yhtenä osakkaana. Kivijalkamyymälämme Ossuuskunta AittaPuttiikki löytyy Oulun kauppatorilta, aitta 12. Odotan innolla ja mielenkiinnolla mitä tämä uusi polku tuo elämääni tullessaan.

Olet sydämellisesti tervetullut Huurre Designin sivuille!

-Heidi-

omakuva

”Sillä vain lentämällä
voivat siivet vahvistua sellaisiksi,
että ne todella kantavat
myös myrskyisinä öinä silloin
kun tarvitaan kaikki voima
mikä sydämessä on.”

– Sari Lehtimäki, runotalo.fi –